maanantai 26. lokakuuta 2015

Aito tarina muuttuu muistijäljeksi


Kasvun Karnevaali, Aki Aunolan esitys
Aki Aunola kertoi Kasvu Openissa Luonnosta Oy:n tarinan. Kuva: Jesse Kämäräinen/Haje.fi

Viime viikolla minut vaikutettiin tarinalla, kiitos Kasvu Open ja Luonnosta Oy:n Aki Aunola. Viestijälle tarinan voima on tuttu. Silti tunteiden tasolle yltävä aito kertomus liikuttaa aina.

Olen aika varma, että yrityksen tarina tulee mieleen kaupan pakastealtaan ohi kulkiessa. Perunabisnes Tyrnävältä sai sympatiat puolelleen. Tarinan tärkeimmät opit, muun muassa tiimin arvostamisesta, sinnikkyydestä ja eteenpäin katsomisesta, kolahtivat suoraan muistijäljiksi ja toivottavasti myös jotain reittiä käytännön tasolle. Meillä jokaisella kuulijalla on Akin puhelinnumero, lupa ottaa yhteyttä ja jatkaa keskustelua – nyt kun tuttuja olemme. Siltä ainakin tuntuu.

Erinomainen tarina ei ole lista asioista, jotka kiillottavat pintaa. Se vaatii niin omiin kuin yleisön silmiin katsomista, heittäytymistä, rohkeutta ja rehellisyyttä. Aunolan ehdoton etu oli hänen esiintymistaitonsa, mutta sillä ei voi koskaan kuitata tarinan aitoutta – tosielämässä kohdattuja ylä- ja alamäkiä.

Onnen, jännityksen ja vihan tunteita 


Aunolan tarinaa kuunnellessa olin onnellinen hänen puolestaan. Suomalainen yritys oli löytänyt tiensä ja onnistunut niinkin arkisessa liiketoiminnassa kuin perunakaupassa. Se loi uskoa muihinkin yrittäjiin.

Olin jännittynyt, kun itänaapurin Dima asteli tupaan lähes elävä kettu harteillaan ja punaiset nahkahanskat käsissään. Kun hurmuri pisti yrityksen vuosiksi polvilleen, tunsin vihaa. Dima ehkä pakenisi Siperiaan, jos joutuisi tämän satapäisen sisukkaan suomalaisyleisön keskelle. Tämän tarinan kuulemisen jälkeen tule koskaan hankkimaan punaisia nahkahanskoja.

Sillä pitkällä ja piinaavalla hetkellä, kun tili oli tyhjä ja yritys silti maksoi palkan työntekijöilleen, teki mieli käydä halaamassa esiintyjää. Vaikka Luonnosta Oy:n tiimi ei lavalla ollutkaan, he tuntuivat sankareilta. Aunolan kiitos omilleen tuli sydämestä. Yritys ei nouse kuopasta ilman sitoutunutta yhteen hiileen puhaltavaa porukkaa ja kovaa työtä.

Olin otettu, kun Aunola levitti bisnesmaailman tuntevan yleisön eteen talouslukunsa niin upeina ja karuina kuin ne todellisuudessa olivat. Draama oli luettavissa myös niistä, mutta ilman ihmistä ja tarinaa ne eivät opettaisi mitään. Yrittäjyys on vuoristorataa. Siitä huolimatta tai juuri siksi – perunabisnes jatkuu. Aunolan kumartaessa yleisölleen olin taas onnellinen ja sitä mieltä, että peruna on kaunis asia niin lautasella kuin merikontissa.

Tunne vie asian muistiin asti


Aito tarina saa arvostusta. Kuva: Kasvu Open, Tero Takalo-Eskola
Luonnosta Oy:n tarinan kuulleet oppivat jotain. Tunnekokemuksella on suuri vaikutus siihen, kuinka asia jää mieleen, kuinka se yhdistyy osaksi kuulijan omaa muistijärjestelmää. Lisäksi tunteen yhdistyminen asiaan helpottaa sen palauttamista mieleen tulevaisuudessa.

Aunolan esitys ei ollut Kasvun Karnevaalin puheenvuoroista ainoa, joka kosketti. Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin esitys vakuutti muun muassa siitä, että epämukavuusalueelle on astuttava jatkuvasti uudestaan ja että pelko ei ole este asioiden toteuttamiselle.

Valitettavasti suurta osaa seminaaripuheenvuoroista en päässyt kuulemaan, sillä sain olla työn touhussa tässä innostavassa tapahtumassa. Mitäpä, jos kertoisitte minulle ja samalla myös omalle yleisöllenne mitä puheenvuoroista jäi käteen. Miltä esimerkiksi Pekka Hyysalon ja Jarmo Lindbergin ajatukset taistelusta tuntuivat? Mitä International Round Table opetti? Entä Planrayn Toni Piiraisen tarina? Annetaan tarinoiden elää ja jaetaan niitä muillekin!

Reetta Mikkola
Kirjoittaja tekee työkseen Kasvu Open -viestintää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti