maanantai 3. helmikuuta 2014

Tänä vuonna someillaan Facebookissa, Youtubessa ja blogeissa


Asiantuntijapiireissä on viime aikoina pohdittu vuoden 2014 markkinointia ja erityisesti sosiaalisen median trendejä. Digitaalisen markkinoinnin ajatushautomo Kurio julkaisi joulukuussa 24 suomalaisen asiantuntijan ajatuksista koostuvan raportin some-markkinoinnin trendeistä 2014. Yle Uutiset puolestaan haastatteli 17.1.2014 ilmestyneessä jutussaan viittä some-asiantuntijaa samasta aiheesta.


Kurion raportin mukaan enää ei ole tarvetta erottaa sosiaalista mediaa omaksi markkinoinnin osaksi vaan se on luonnollinen osa yrityksen toimia. Ei enää erotella teknologiavälitteistä ja kasvokkaisviestintääkään vaan teknologia on erottamaton osa arkeamme. Näin on myös somen laita.

Ylen jutussa nostettiin Facebook koko kansan mediaksi. Näinhän se taitaa olla, vaikka Facebookin käyttäjämääriä tarkastelemalla saattaa huomata, että nuoriso siirtyy pikkuhiljaa muihin somekanaviin sitä mukaa, kun vanhemmat ja isovanhemmat tulevat Facebookiin. Tästä löytyy hyvää pohdintaa Harto Pöngän blogista.

Ei kuitenkaan unohdeta niitä muita somekanavia: Twitter, Google+, Youtube, Instagram, LinkedIn yms. Molempien mukaan Twitter on tärkeä media. Yle Uutisten mukaan se korostuu erityisesti poliittisessa viestinnässä asiantuntijabrändin rakentamisen kohdalla ja uutisoinnissa. Google+:aan suhtaudutaan edelleen Kurion mukaan hieman varauksella. Siinä on paljon potentiaalia, mutta käyttäjät ovat Suomessa unohtaneet sen olemassaolon, vaikka maailmalla sen käytön ennustetaan kasvavan.

Mitäpä vielä? No tietenkin kuva ja video. Kuva sisältönä on ollut pinnalla jo pitkään, mutta nyt ennustetaan videon läpimurtoa. Videoiden teossa pitää muistaa mobiili, sillä sen käytön oletetaan tänä vuonna olevan entistä suurempaa.

Nostaisin vielä näiden lisäksi maailmalta kiintoisan pointin somesta. Stephanie Frasco pohdiskeli 2.1.2014 ilmestyneessä Socialmediatodayn postauksessa blogien merkitystä yritysten markkinoinnissa. Hänen mukaansa bloggaaminen on avainasemassa, kun luodaan yrityksen omia sisältöjä ja ohjataan liikennettä yrityksen kotisivuille. Tärkeää on ymmärtää, että liiketoiminta rakentuu hyvien sisältöjen päälle ja sille, kuinka asiakkaan kanssa ollaan vuorovaikutuksessa ja luodaan suhteita. Tätä aihetta sivuttiin myös Kauppalehden 20.1.2014 jutussa, mitä markkinoinnissa tapahtuu 2014.

Mitä siis voi sanoa somesta vuonna 2014? Voidaan arvailla, tekeekö Google+ vihdoin sen läpimurron, lähtevätkö teinit Facebookista ja parin vuoden kuluttua palaavat hakemaan sen kautta töitä tai tuleeko videosta suurempi kanava kuin kuvasta. Varmaa on, että sisältöjen on oltava somessakin ajankohtaisia, alkuperäisiä ja ainutlaatuisia, jotta ihmisiä kiinnostaa.

Elisa Kajaste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti