keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Onko markkinointiviestintäsi ajan tasalla – vastaa kyselyyn


Kartoitimme viime vuonna kyselyn avulla organisaatioiden markkinointiviestintää sisältömarkkinoinnin näkökulmasta. Saimme kiinnostavia tuloksia ja haluamme nyt jatkaa aihetta ja syventää joitakin teemoja uudella kyselyllä.

On tärkeää pysähtyä välillä miettimään, miten markkinointi täyttää tehtävänsä paitsi myynnin kasvattamisessa myös pitkäjänteisessä yrityskuvan ja asiakasuskollisuuden rakentamisessa. Miksi tietyt kanavat ovat käytössä, ovatko ne jäänne vanhoilta ajoilta vai onko mediaympäristön muutos otettu huomioon ja käytössä on uudempia viestintätapoja? Entä onko uusien kanavien ja sisältöjen käytössä otettu huomioon asiakas, mikä häntä kiinnostaa ja miten hänet tavoittaa, vai käytetäänkö uudempia kanavia vain, koska muutkin tekevät niin? Miten tuloksia mitataan ja hyödynnetään?

Kysely on tarkoitettu organisaatioiden viestinnästä ja markkinoinnista vastaaville. Tavoitteena on kartoittaa organisaatioiden markkinointiviestinnän käytäntöjä ja tavoitteita sekä tarkastella lähemmin sisältömarkkinoinnin näkymiä. Kyselyn täyttäminen vie noin 15 minuuttia ja samalla voi kartoittaa oman organisaation viestinnän ja markkinoinnin kehittämistarpeita.

Vastaaminen on anonyymia ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Vastaamalla ja yhteystiedot antamalla voi osallistua myös Fitbit-aktiivisuusrannekkeen arvontaan. Kysely sulkeutuu 22.4.2014.

Siirry kyselylomakkeeseen>>

Tuloksista kerromme kesäkuussa 2014 verkkosivullamme.

Kiitos jo etukäteen näkemyksistäsi!

Meditan väki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti