keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ongelmat ja ratkaisut ovat viestinnän ammattilaisen työkenttää


Tuttavani, vahva viestintäosaaja, oli työhaastattelussa. Toimitusjohtaja kysyi, miksi ihmeessä lähes kaikki 80 hakemusta alkoivat samoilla sanoilla: "olen kokenut viestintäalan ammattilainen".
Miksi sana ”ammattilainen” täytyy tuoda viestinnän osaamista esitettäessä esiin? Miksi yhä useamman ammatin kohdalla on näin? Yhä harvempi määrittelee oman ammattitaitonsa kirjanpitäjäksi – mieluummin hän on taloushallinnon ammattilainen. Kahvikaupan myyjä ei vain pussita kahvia ja ota rahoja vastaan, vaan kahvialan ammattilaisena hän kertoo erilaisista kahviperinteistä, -tyypeistä, raaka-aineista ja alihankintaketjun eettisyydestä.
Työhaastattelussa toimitusjohtajan kysymys oli johtanut yhteiseen pohdintaan, jossa viestinnän ammattilaisuuden korostamiselle löytyi käytännöllinen syy. Ammattilaisuus on kehittynyt pitkälle, mutta ei ihan vielä saavuttanut päämääräänsä – siksi sitä on yhä tuotava esiin erityisesti.
Tulevaisuudessa siintää tilanne, jossa viestinnän ammattilaisuus tunnustetaan kiistatta selkeäksi professioksi. Siinä vaiheessa johtaja antaa viestinnän ammattilaiselle täydet edellytykset, jotta hän voi antaa työssään maksimaalisen panoksensa.
Niillä panoksilla vahvistetaan omaa tai asiakkaan toimintaa. Talo pääsee osallistumaan arvonsa mukaisesti yhteiseen keskusteluun. Se saa osaamisensa, palvelunsa tai tuotteensa mahdollisimman hyvin esille ja voi rakentaa vuorovaikutuksellisen suhteen sidosryhmiinsä ja asiakkaisiinsa.
Viestinnän asiantuntijuutta tarvitaan erityisesti epävarmoina aikoina. Asiantuntija auttaa paitsi välittämään tietoa, myös suunnittelemaan laajasti toimintaa tukevaa viestintää. Kuten muutkin professiot, myös viestintä luo edellytyksiä ongelmien ratkaisuun ja tavoitteiden saavuttamiseen.

Henkilöstöpolitiikalla valot säteilemään

Medita sai isännöidä viime viikolla Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän opiskelijoiden Imago ry:n ryhmän vierailua. Ainejärjestö Imagon sidosryhmävastaava Nina Jakonen kertoi, että hänelle viestinnän ammattilaisuus merkitsee kiehtovaa yksilöllisyyden mahdollisuutta.

– Pidän siitä, että viestinnän alalla jokaiselle on jotakin ja että kukin meistä voi profiloitua ja kerätä ammattitaitoa aivan omalla tavallaan. Alan monipuolisuus antaa ja sallii mahdollisuuden etsiä ja toteuttaa itseään koko ajan, Nina kertoo.
Meditassa vieraillessaan opiskelijat saivat kuulla viestinnän eettisten ohjeiden uudistamisesta. Meditan toimitusjohtaja Tiinu Wuolio kuuluu uudistustyötä tekevään MTL Viestintätoimistojen hallitukseen.
Eettiset ohjeet ovatkin yksi etappi asiantuntijuuteen perustuvan ammattilaisuuden synnyssä. Eettisiä ohjeita on tarvittu viestinnän lisäksi esimerkiksi lääketieteessä, sosiaalialalla, journalismissa, lastenhoidossa, tietoammateissa, kiinteistöalalla, eläinten koulutuksessa ja laskentatoimessa. Niiden avulla vakiinnutetaan ammatin sisältöä ja luodaan yhtämittaisuutta. Tutustumalla eettisiin ohjeisiin tiedät, mitä voit odottaa viestinnän ammattilaiselta.
Opiskelijoiden onnellisin tulevaisuus on työpaikassa, jossa etiikka ulottuu työntekijöihin eli henkilöstöpolitiikka on kunnollista, Tiinu Wuolio mainitsi. Hän ei pelkää edes työntekijää, joka kehittää itselleen vahvan henkilöbrändin.
– On työpaikan oma etu ja vastuu järjestää sellaiset olosuhteet, joissa luonteeltaan yksilöllinen osaaja viihtyy pitkään ja antaa valonsa säteillä muillekin. Hänen Twitter-seuraajansa ovat hänen omansa kuten hänen vapautensakin, Tiinu Wuolio muotoili.
Arja Liinamaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti